Huilia ja lepoa

 Huh; ei mitään moitittavaa labroissa eikä EKG:ssä! Mitään fyysistä tekijää ei löytynyt sille että keho protestoi ja mieli huutaa lepoa. Kyllä sitten Urheilulääkärikin oli sitä mieltä että näitä vaivoja lähdetään nyt hoitamaan sillä ylikuormitus/ylikunto oireiluna. Ensin kuukauden päivät siis lepoa eikä mitään asiaa pyörän päälle eikä muun sykettä nostavan aktiviteetin pariin. Vain kivoja juttuja ja ihan jotain muuta kuin urheilua tai stressiä aiheuttavaa toimintaa. Sitten kuukauden levon jälkeen voi pikkuhiljaa palailla taas liikkumaan mutta sittenkin tooooosi maltilla ja omaa kehoa & mieltä tarkasti kuunnellen. Eli tarkoittanee sellaista 20 minuutin kävelylenkkiä ilman tavoitteellisuutta ja tehoja. Niin ja koska tämä epäkunto minun kohdalla ei ole johtunut pelkästään fyysisestä rasituksesta vaan myös tuo psyykkinen puoli on ollut pitkään kovalla koetuksella, pitäisi saada myös pääkoppa ja stressitila rauhoittumaan. Tämä se sitten onkin haastavampaa koska kaikki stressi- ja murhetekijät eivät todellakaan omassa elämässä johdu itsestäni vaan ympärillä olevasta elämästä. Mutta josko koittaisi saada itsensä vähän enemmän itsekkääksi eli ei ainakaan hetkeen veisi niitä lähimmäisten ihmisten tarpeita ja tiloja ohi oman hyvinvoinnin.....tää kyllä tulee olemaan vaikeaa ja vaatii paljon silmien sulkemista, kuuroksi heittäytymistä sekä paikalta pois kävelyä 🙉🙊🙈

Tässä nyt kun on ollut aikaa niin olenkin miettinyt että mitenkä tähän pisteeseen on ajautunut. Aina on ollut halua olla mukana monessa, kokea kaikenlaista, heittäytyä ehdoitta sekä hakea uusia kokemuksia milloin mistäkin ja kenenkin kanssa. Mutta ehkä juuri se tässä onkin että tähän kun sitten laitetaan mukaan ne elämän vastoinkäymiset (joita siis tulee ihan kaikille tavalla tai toisella, enemmin tai myöhemmin) sekä fyysiset, kovat treenit huonoilla yöunilla ja jatkuvilla ruokavalion muutoksilla, ei ole ihme että alkaa täti-ihminen jostakin kohtaa rapistumaan ja oireilemaan. Olen kyllä tähän asti ollut siinä uskossa että mulla on mennyt ihan hyvin ja olen voinut hyvin koska elämässä on niin paljon kaikkea kivaa ja kaiken ikävän vastapainoksi olen kuitenkin löytänyt aina jotakin joka kompensoi tai auttaa unohtamaan ne kurjat asiat. Ja tässä ehkä sitten on just se juttu, Se asia joka on pikkuhiljaa syönyt sisältä päin hyvää oloa, jaksamista sekä eteenpäin puskevaa moodia. Asiat on jäänyt käsittelemättä, surut surematta ja fyysiset rasitukset lepäämättä. Kun tarpeeksi kauan tätä rumbaa eteenpäin vie pysähtymättä, katkeaa se kuuluisa kamelin selkä varmasti. Mun kohdalla ei näemmä ole riittänyt pelkät psyykkiset romahtamiset vaan vaati sitten vielä oikein kunnon kehollisen, fyysisen ravistelun päälle. Mulle nämä fyysiset ylikuormituksen oireet olivat loppupeleissä aika rajujakin kuten kovat rytmihäiriö"kohtaukset", hiusten lähtö, kasvojen ihotulehdus, vatsakivut, muistiongelmat, erilaiset kiputilat kropassa, uniongelmat jne. Ja kun näihin lisää vielä psyykkiset oireet kuten saamattomuus/aivosumu, ahdistus, jatkuva väsymys jonka jo voi laskea uupumuksen puolella, sekä sosiaalisten tilanteiden karttaminen on aika valmista naista ottamaan vastaan jo ihan mitä tahansa diagnoosia kunhan saan vain jonkin selittävän tekijän todella huonolle voinnille. Mutta nyt on siis aikaa ottaa päiväunia, löhöillä sohvalla, penkkiurheilla ja vaikka syödä herkkuja kun ei tarvitse (eikä saa 😆) suorittaa!