On haastavaa kertoa itsestä niin että ei tee siitä koko elämän kertaa. Toisaalta myös oma elämäni ei mielestäni ole mitenkään poikkeava tai sellainen mistä pitäisi tehdä jotain isoa numeroa. Jotain nostoja tähän otan joka toivottavasti kertoo sen kuka ja millainen minä olen 👩
Vuonna -76 minusta tuli perheen kuopus ja pikkusisko 6-vuotiaalle veljelle. Isä oli yrittäjä ja äiti toimistotyöntekijä. Paikkakunta oli Turku. Syntymäni jälkeen hyvinkin nopeasti oli muutto Turun vieruskaupunkiin Raisioon. Raisiossa muutaman asuinvuoden ja muutaman omakotitalon kunnostuksen jälkeen isä rakensi meille kodin Ruskolle jossa oman lapsuuteni vietin aina murrosikään saakka. Maalla oli mukava viettää lapsuutta koska omasta pihasta pääsi niin hiihtoladuille kuin metsäänkin ja naapurusto oli täynnä lapsia, kavereita, eläimiä melkeinpä joka taloa myöden. Puitteet oli siis kunnossa ja lääniä riitti energian purkuun.
Murrosiän alkaessa oli sitten muutto takaisin Turkuun. Tässä kohtaa en tiedä oliko se hyvä vai huono juttu mutta ainakin teini-ikäiselle koko maailma aukeni kaikkine mahdollisuuksineen kun maaseutu muuttui kaupungiksi. Se aikuistuminen alkoikin sitten vauhdilla ja jo 13-vuotiaasta alkaen sitä tuli kokeiltua ja tehtyä kaikenlaista. Voisin melkeinpä väittää että peruskoulun loppuun mennessä oli jo kaikkea tullut tehtyä; sekä hyvässä että pahassa...
Olen kuitenkin kaiken menon ja meiningin keskellä käynyt pakolliset koulut loppuun, suorittanut 2 tutkintoa, seurustellut, muuttanut omaan kotiin, avioitunut ja saanut lapsia. Myös vakituinen työpaikka tuli hankittua jo varhain ja se mahdollistikin säännöllisten tulojen ja lomien vuoksi matkustelun sekä erilaiset hankinnat autosta omakotitaloon ja jopa sijoitusasuntoihin. Kaikki tämä oli siis saavutettuna noin 30-vuotiaana ja mikäpä sen hienompaa kun tämän ikäisenä perusasiat oli kunnossa, elämän virstanpylväitä jo saavutettu ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Mutta eihän ne suunnitelmat aina mene niin kuin haluaisi vaan elämään kuuluu ne ylä- ja alamäet kaikkine pomppuineen. Niin myös sitten omalle kohdalle osui perheenjäsenten vakavat sairaudet, avioero, oma sairastuminen sekä erilaiset kriisit aina läheisten ihmisten kuolemaan asti. Kaikki jätti jälkensä ja nyt noin 15 vuoden pomppuisten vuosien jälkeen voisi sanoa että ikävä on sitä tasaisen seesteistä ja rauhallista aikaa jolloin voi ääneen sanoi että "ei meille mitään kuuluu, tää on ihan tätä perusarkea" tai että "kaikki on paremmin kuin hyvin". No joo, en toki voi valittaa etteikö aika-ajoin näitäkin hetkiä ole ollut mutta tuntuu että on vaan ollut keskellä kaikkea kaaosta ja pa###a satanut niskaan monta vuotta. Mutta on sitä paljon hyvääkin näissä vuosissa....sitä ei käy kieltäminen. 💕
Mutta tässä sitä nyt ollaan! Ei ehkä vahvempana, mutta paljon kokemuksia rikkaampana ja toivottavasti myös parempana ihmisenä. Itse olen halunnut kääntää vaikeudet voittoon ja epäonnistumiset onnistumisiksi niin että voin antaa omasta elämästäni myös muille jotakin hyvää ja ennen kaikkea apuani, tukeani sekä toivoa niille, joiden elämässä on haasteita, kipuilua ja epätoivoa. Siksi kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi jonka kautta voin tehdä paljon hyvää ja antaa panokseni muiden auttamiselle. Sen pohjalta ja siitä näkökulmasta lähden myös tekemään tästä kirjoitelmia ja avaamaan elämää tänne blogiini. Tervetuloa mukaan siis Elämään jossa on jarrutusjälkiä ja ne jäljet saa myös näkyä!
Kommentit
Lähetä kommentti