Oivalluksia

 Edellisen kirjoituksen kommentoija kiteytti aika hyvin sen, mitä oma tämän hetkinen tila tällä hetkellä on. Oivalluksia. Kun on aikaa pysähtyä, aikaa miettiä, on myös aikaa oivaltaa. Ja ah; voin sanoa että tähän kohtaan KAIKKI oivallukset ovat super ihania ja varsinkin ne jotka antavat selittävän tekijän jollekin sellaiselle jota ei ole ymmärtänyt tai osannut yhdistää tiettyyn asiaan. Ehkä tätä oivaltamista voisi jopa verrata onnistuneeseen treeniin tai johonkin saavutukseen 🎉

Ehkä muutamia oivalluksia voisinkin tähän nostaa joita itse olen miettinyt ja ihmetellyt:

KOKEMUKSET - Ei ole elämää jollei ole tekemistä. Näin ajattelin vielä jokin aika sitten. Mutta nyt on ymmärtänyt että kaikkea ei tarvitse kokea ja kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan. Joskus voi myös jättäytyä pois ilman että tarvitsee ajatella että "kerätään kokemuksia jotta voi sanoa että olen ollut/olen tehnyt". Omalla kohdalla huomasin että jossakin vaiheessa kaikki menetti hohtonsa; liika on liikaa kun ei kerkiä keskittymään, ei nauttimaan eikä fiilistelemään kun on taas kiire jo seuraavaan paikkaan ja/tai suoritukseen. Mikään ei siis oikein tuntunut miltään.

HUOMIOIMINEN - Kun kokoajan painaa 100 lasissa, jää paljon huomiotta. Ajoin itse esimerkiksi kolarin kaupan parkkipaikalla koska oli jäätävä kiire jo toiseen paikkaan. Vaikka ajoin toisen kylkeen, en pitänyt sitä isona juttuna, koska a) henkilövahinkoja ei sattunut b) vakuutus korvaa. Tilanteen sattuessa myönsin oitis syyllisyyteni, ilmoitin yhteystietoni ja vak.yhtiöni ja jatkoin matkaa. Nyt jälkikäteen olen miettinyt että pyysinköhän edes anteeksi siltä toiselta osapuolelta joka oli ottanut vastaan mun töytäyksen?! Epäilen että en koska oli taas oltava vartin päässä toisaalla eikä toisaalta tilanteessa ollut mitään ihmeellistä joka olisi vaatinut enemmän huomiota (vaikka nyt voin sanoa että olisihan tuossa tilanteessa pitänyt jo senkin vuoksi viipyä että olisi tarkistanut oman auton vauriot ja laskenut omia kierroksia jotta ei suhaa tuolla liikenteessä siinä moodissa, Ja olisihan sitä voinut kysellä ja tutkiskella miten vastapuoli tilanteeseen reagoi koska kyllä kolari on aina kolari huolimatta siitä missä paikassa ja vauhdissa se on tapahtunut)

TUNTEET - Kun on tarpeeksi negatiivista tunnekuormaa, sitä yrittää hakea tilalle muutosta. Itsellä pahimmassa vaiheessa oli jopa mielessä irtisanoutuminen työstä ja muuttaminen jonnekin kauas. Ja tämä on kyllä jälkikäteen ihmetyttänyt koska oma työ ei ollut päätekijä uupumiseen. Asunnolla ja kodilla ei myöskään ollut mitään osaa eikä arpaa pahaan oloon, päinvastoin. Jostain syystä vain tuli sellainen pakenemisen vaihe ja ihan vain siksi että oli niin paha olla ja halusi kaiken muuttuvan. Onneksi on perheellinen niin tässä kohtaa järki auttoi näiden muutossuunnitelmien ylitse, Olisi kovin kurjaa olla nyt pahimmassa tapauksessa sekä työtön että koditon, varsinkin kun kummassakaan ei ole ollut mitään vikaa eikä näitä voi syyttää omasta pahasta olostaan.

MINÄ - Itselle ei ole kyllä antanut armoa missään kohtaan. Kroppaa on tullut ruoskittua oikein kunnolla ja henkiselle hyvinvoinnille on ollut tarjolla vain juhlia, illanviettoa ja hektisiä lomareissuja. Ei ihme että keho alkoi kapinoimaan vastaan sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla. Jos hektisen työpäivän päälle tarjoaa  rankkaa treeniä ja viikonloput on pakko täyttää fyysisellä tekemisellä niin eihän se keho palaudu missään kohtaan. Henkiset rasitukset, vastoinkäymiset, läheisten huolet ja huonot yöunet kuormittivat psyykkistä puolta mutta nämä mielestäni sain purettua puhumalla, selvittämällä ja läpikäymällä mutta myös näiden tilanteiden jälkeen olisi pitänyt ottaa se huili ja lepo eikä taas ottaa kalenteria täyteen kaikkea joka on sitä ns vastapainoa arkeen. Sitä voi sitten ihmetellä vuosien jälkeen miksi peilikuva näyttää väsyneen-uupuneen-stressaantuneen-elämäänsä kyllästyneen- näköiseltä keski-ikäiseltä naiselta. Justiinhan siellä peilissä oli tsirpakka, iloinen, huollitellun näköinen nainen parhaassa iässä. Mihinkä se peilikuva oikein hävisi?

ALKOHOLI - Mun elämään on alkoholi kuulunut vahvasti ja se on ollut osa elämää aina. Sen kanssa on pidetty hauskaa, parannettu maailmaa, rentouduttu ja vaan nautittu....tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa tuntui että nousuhumalaa ei enää tullut ja sen ilon ja hauskuuden tilalle tuli ahdistus. Enää ei ollut se aamuun asti juhliva bilehile eikä se joka oli valmis tanssimaan, käymään festareilla ja lähtemään viettämään vinkku viikonloppuja kavereiden kanssa mökille. Ei; nyt juotiin jotta saatiin edes jotain fiiliksiä pintaan, edes hetkellistä pois pääsyä kiireestä, stressistä, pahasta olosta. Mutta mitä enemmän joi, sitä varmemmin muuttui ajatusmaailma päässä diktaattorimaiseksi kusipääksi jolla oli arvio ja näkemys kaikkeen ja joka ei sanojaan säästellyt. Mietipä siinä sitten miksi ei enää tullut niitä kutsuja juhliin tai miksi juhlien jälkeen olit sen kovimman kritisoinnin kohteena että kun säkin teit ja sanoit niin tai mihinkä sä hävisit kesken illan tms. Ja koska oli aivan loppu niin sitä alkoholia ottaessa alkoi olemaan oma toleranssikin todella huono. Sen seurauksena ei viimeisien vuosien juomakerroilla enää muistanut mitään loppuillasta TAI sitten oli lähdettävä nukkumaan jo tosin varhain kun ei ollut enää seurakelpoinen. Ja voi pojat niitä krapuloita! Viimeisimmät olivat kyllä syy siihen miksi juominen on jäänyt koska olo oli sellainen että oikeasti teki mieli kuolla. Ahdistuksen määrä oli VALTAVA krapuloissa! Tässä kohtaa voin sanoa että alkoholi ei sopinut stressin poistoon, hauskanpitoon, surujen tukahduttamiseen eikä niiden murheiden hukuttamiseen. Päinvastoin; se lisäsi ahdistusta ja uupumusta entisestään joten jätän ne viinilasilliset, saunaoluet ym sinne kun taas voi elää normia, iloista ja huoletonta elämää. Silloin se alkoholi vahvistaa juurikin näitä hyviä tuntemuksia 😊 Tai toisaalta voi olla että alkoholi on mennyttä elämää. Suunnitelmia tämän suhteen ei ole joten aika näyttää...

Tässä muutamia oivalluksia viime ajoilta. Paljon muutakin toki mutta nämä ehkä nyt viimeisimmät. Ehkä kaikkein hienointa tässä on se, että on pysähtynyt miettimään ja huomannut että solmu kerrallaan ne asiat sieltä selkeytyvät ja kun niitä solmuja saa auki, saa vähän taas mieleen keveyttä. Suosittelen siis vahvasti pysähtymistä ja tilan antamista ajatuksille 💗